perjantai 8. joulukuuta 2017

Ikimuistoinen itsenäisyysjuhla 7.12.2017

Helsingin Pikku Huopalahden ala-asteen koulun ikimuistoisen ihana itsenäisyyspäivän juhla vietettiin kunniakkaasti koulullamme Suomen satavuotisjuhlapäivän jälkeisenä päivänä 7.12.2017. Illalla kello 18 alkaneessa juhlassa oli lämmin ja arvokas tunnelma - sekä koulu että koko Suomi voi olla näistä pienistä peruskoululaisistaan syystä ylpeä!

Koulun vanhempainyhdistys oli järjestänyt koulun ruokasaliin omaa tarjoiluaan puoli tuntia ennen varsinaisen juhlan alkua. Ilmassa väreili uteliasta odotusta, kun yleisöä alkoi valua sisään kauniisti valaistuun kouluumme. Sisään astuja joutui varmasti hieraisemaan silmiään muutaman kerran astuttuaan avaraan ja valoisaan eteisaulaan, jonne oli hiljattain ilmestynyt kutsuvia, ilmaa puhdistavia viherkasveja ja monenmoisia talvisia, juhlan henkeen kauniisti sopivia - lähinnä sinivalkoisia - koristeita.

Itse juhla alkoi arvokkaasti, kun Suomen lippu saateltiin airueiden avulla sisään juhlasaliin. Lipun paikalleen asettamisen jälkeen oppilaat ja yleisö jäivät seisomaan ja yhdessä laulettiin Maamme-laulu, jonka sanat oli heijastettu seinälle. Opettaja, pianistimme Asta Matilainen toimi ansiokkaasti koko juhlan säestäjänä.

Rehtori Juha Hirvonen kiinnitti juhlapuheessaan huomiota meille suomalaisille pitkään tärkeinä olleisiin asioihin, joiden uskon olevan tärkeitä myös koulumme maahanmuuttajataustaisille perheille - riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat Suomessa asuneet tai mistä päin maailmaa he tänne ovat saapuneet. Näitä asioita ovat ehdottomasti olleet demokratia ja yleinen yhteiskuntarauha, kansalaisten tasa-arvo ja maksuttoman peruskoulun kautta mahdollistuva jokaisen oikeus oppia. Miten on, kantasuomalainen, osaatko yhä olla ylpeä näistä asioista ja edistää niitä, vai haluatko niitä tarkoituksellisesti horjuttaa?

Lasten esittämä juhlaohjelma sai ainakin itselleni kyyneleet nousemaan silmiin. Oivallammekohan riittävän kirkkaasti, että nämä lapset, tulevaisuuden suomalaisen yhteiskunnan ja samalla koko maailman kansalaiset, jatkavat jo ihan pian sen maailman kehittämistä, jonka olemme (näkökulmasta riippuen) heille lahjoittamassa tai sysäämässä. Mikä tulee olemaan meidän aikamme aikuisten perintö heille?

Juhlaohjelma oli monipuolinen, hauska ja liikuttava. Ohjelma alkoi 5B -luokan Suomen kansallistunnusten esittelyllä. Sen jälkeen koulun molemmat ensimmäiset luokat esittivät aikamatkan vanhanaikaiseen suomalaiseen koululuokkaan, jonka rinnalla näyttäytyi nykyperuskoulun vastaava luokka. Kontrasti näiden kahden esimerkin välillä oli havainnollinen ja hauska. Esityksensä lopuksi oppilaat lauloivat Aleksis Kiven sanoittaman ja Aapo Similän säveltämän "Laulu oravasta".

Kolmas A esitti yleisölle ottamiaan valokuvia, joiden innoittajina olivat toimineet Suomen taiteen kultakauden klassikkomaalaukset: mukana oli Niin Hugo Simbergiä kuin Helene Schjerfbeckiäkin. Sen jälkeen kolmas B esitti ratkiriemukkaan tapahtuman saunan lauteilta. Esityksessä maamme eri puolilta tulleet suomalaiset kuten pohjalainen, karjalainen ja lappalainen ottivat toisistaan mittaa siinä, kuka kesti parhaiten saunan löylyjä. Saunatontun lisäksi saunassa vieraili myös turisteja kameroineen. Saunassa tapahtunutta sanailua sopi kuunnella.

Tässä välissä laulettiin yhdessä Suomen leijonasta.

Seuraavaksi nähtiin kuudennen A:n fiktiivisiä animaatiotarinoita Suomen tasavallan presidenteistä. Tarinoissa seikkailivat niin Risto Ryti, Carl Gustaf Mannerheim, Kyösti Kallio, Martti Ahtisaari, Mauno Koivisto kuin Tarja Halonenkin. Presidentit pelasivat koripalloa ja eräs heistä joutui jopa sairaalaan. Animaatioiden jälkeen koulumme neljäsluokkalaiset esittivät Helsingin kaupungin pormestarin itsenäisyysvastaanotolla tanssitut juhlatanssit Kehruuvalssi sekä Folkjammar.

Koko juhlan lopuksi lavalla nähtiin vielä koulun valinnaisen draamakurssin oppilaiden esittämä, toimittaja Jukka Ukkolan runo "Suomi on", joka on julkaistu Suomen Kuvalehden juhlanumerossa kuluvana vuonna. Kaikki sujui kommelluksitta.

Runoesityksen jälkeen Suomen lippu poistui salista airueiden saattelemana.

Kiitos kaikesta, ihanat oppilaat, esimerkilliset opettajat ja koko iloinen juhlaväki! Kyllä meidän kelpaa...

Vanhahtavaan tyyliin muistiin merkitsi

Minna-Kristiina Linkala
Koulun toinen suomi toisena kielenä (S2) -opettaja






Ilmiöpäivät - Suomi100

Tänä syksynä jaoimme ilmiöviikon ilmiöpäiviin. Ilmiöpäivät olivat keskiviikkona 8.11., maanantaina ja tiistaina 13.-14.11. ja keskiviikkona sekä torstaina 22.-23.11. Ilmiöpäivien aiheena oli tietenkin Suomi100-teema.

Opettajat jakoivat oppilaat kahteen eri ryhmään. 1.-,2.- ja 6.-luokkalaiset olivat yksi ryhmä ja 3.-, 4.- ja 5.-luokkalaiset toinen ryhmä. Molemmissa ryhmissä oppilaat ensiksi tarkastelivat ja suunnittelivat omaa oppimista ja ilmiöpäivien toteutumista omassa luokassaan. Kuitenkin joinakin ilmiöpäivinä oppilaat olivat jaettuna sekaryhmiin eri luokka-asteiden kesken.

Oma mielenkiinnon kohde oli tänä vuonna vielä enemmän vaikuttavana tekijänä ilmiöpäivien oppimiseen. Oppilaita kiinnostivat monet suomalaiset asiat, tapahtumat tai kohteet. 
6-luokkalaiset suunnittelivat ja pitivät työpajoja 1.- ja 2.-luokkalaisille.
6B:n työpajoissa luettiin suomalaisia satuja, leikittiin,  tehtiin keppinukkeja ja
dramatisoitiin satuja. Kuvassa Eeli lukee satua ja Toivo ohjaa pienten dramatisointia.


6A:n pajoissa tutkittiin Suomen historiaa muistipelien, tietokilpailujen ja
Suomen eläin- ja kasvilajien kautta. Kuvassa Sanni ohjaa kasvi- ja eläintehtävää.

Valmistavat luokat tutustuivat  ilmiöviikolla ryhmissä itse valitsemaansa Suomen luonnossa elävään eläimeen. Valituiksi tulivat joutsen, sinitiainen, kettu ja jänis. Oppilaat haastattelivat myös koulun aikuisia ja oppilaita näihin eläimiin liittyen. Tätä aihetta tulemme jatkamaan vielä tutustumalla muutamiin perinteisiin eläinsatuihin joita oppilaat saavat sitten esittää toisilleen. Tässä muutamia kuvia Seurasaaren retkeltämme. Siellä näimme mm. sinisorsia, joutsenia, erilaisia tiaisia, variksia, harakoita, kanahaukan sekä oravia. Myös tuli saatiin syttymään märillä puilla.







3.-, 4.- ja 5.-luokkalaiset valitsivat eri teemoja oman mielenkiinnon mukaan. Jokainen oppilas pääsi kahteen eri pajaan. Oppilailla oli valittavana eri pajoja: perinnekäsityöt ja -askartelut, aikajana, tarinapaja, perinneleikit ja tanssit, kuvataide, valokuvaus ja haastattelu.  

Perinnekäsityöt ja -askartelut


Oppilaat tutustuivat pajassa perinteisiin käsityötekniikoihin. Tarkastelun kohteena oli oppilaiden kiinnostuksen mukaan erityisesti talvi- ja jatkosodan jälkeisen ajan materiaalit ja tekniikat. Oppilaat valmistivat esimerkiksi kaisloista ja oljista himmeleitä ja muita olkikoristeita sekä villalangasta erilaisia lankahahmoja mm. lankatonttuja.


Aikajana




Suomi 100 teeman mukaisesti tutustuimme Suomen itsenäisyyden ajan historiaan v.1917-2017. Teimme aikajanaa ja laitoimme sen koulun käytävälle. Valtiolliset tapahtumat ja presidentit huomioitiin erityisesti. Myös yhteiskuntaan ja urheiluun liittyvät tapahtumat kiinnostivat oppilaita. Oppilaat etsivat tietoa netistä Suomifinlandia100 sivuilta.

Perinneleikit ja -tanssit




Oppilaat tutustuivat pareittain yhteen tai kahteen perinneleikkiin ja opettivat sen muille. Opettelimme muun muassa väriä, peiliä, kattopalloa, poliisia ja rosvoa, mustekalaa jne. Lisäksi yhtenä tanssina tutustuimme tikkuristiin. 

Tarinapaja





Tarinatyöpajassa tutkittiin Suomen lähihistoriaa ja suomalaisia tarinoita. Jokainen oppilas työsti oman tarinansa valitsemallaan tavalla



Kuvataide


Kuvataidepajassa tutkittiin suomalaisuutta kuvataiteen keinoin. Oppilaat olivat valinneet itselleen aihepiirit, joista keskusteltiin yhdessä luokan kanssa. Tämän jälkeen kuva-aineistoa ryhdyttiin keräämään internetistä, sekä kirjastosta lainatuista kirjoista. Kuvia piirrettiin, maalattiin sekä työstettiin kolmiulotteisiksi muovailuvahan sekä saven avulla.



Valokuvauspaja


Valokuva-työpajassa tutustuttiin valokuvauksen ja valokuvan historiaan, miten valokuvia tehtiin ennen ja miten valokuvia tehdään tänään. Oppilaat pohtivat miten voivat valokuvan avulla tutkia valitsemaansa ilmiötä. Valokuvia haettiin netistä tai otettiin itse. 



Mediapaja



Mediapajassa harjoittelimme tiedon hankintaa haastatteluilla.Oppilaat haastattelivat mm. iltapäiväkerhon ohjaaja Leenaa, koulumummo-Sirkkaa ja palvelutalo Wilhelmiinan iäkkäitä asukkaita. Tietoa saatiin koulunkäynnistä haastateltujen lapsuudessa ja nuoruudessa, samoin leikeistä, huvituksista, lempiruuista, joulunviettotavoista ja paljon muusta. Sen jälkeen jokainen oppilas esitteli haastattelemansa henkilön muulle ryhmälle.







maanantai 27. marraskuuta 2017

5B vieraili Messukeskuksessa Metsämessuilla



Messuilla oli neljä eri messuosastoa. Menimme sinne bussinumero 23 ja tulimme samalla takaisin. Siellä oli kahviloita ja Hesburger. Siellä oli myös virtual reality -paikka ja wii-paikka. Metsämessut olivat siis Pasilan Messukeskuksessa.


Olimme vr-tehtävässä, jossa piti hakata halkoja niityllä.   


Toisessa vaihtoehdossa piti kaataa puu moottorisahalla. Jono oli hyvin pitkä, joten jouduimme odottamaan kauan.








Elma messuilla oli esim. lehmiä, hevosia, lampaita ja laamoja. 





Siellä oli traktoreita ja muita kulkuneuvoja.


Metsämessuilla oli sellainen matto, jonka päällä sai kävellä. Siinä oli eläinten jalanjälkiä ja kun käveli sen loppuun siellä luki, minkä eläimen jalan jäljet ne oli.


Tässä kuvassa tutkimme puun ikää.



Tämän jutun kirjoittajat ovat 5b:n oppilaita.





perjantai 10. marraskuuta 2017

3B-luokan yhteistyö esikoululaisten kanssa

3B-luokka jatkaa erinomaiseksi osoittautunutta yhteistyötä vielä tämän lukuvuoden ajan Vaahteramäen ja Ruskeasuon päiväkodin esikoululaisten kanssa. Pyrkimyksenä on tiivistää yhteistyötä viime vuoteen nähden, ja pyrimme tapaamaan molempien päiväkotien kanssa neljä kertaa sekä syys- että kevätlukukauden aikana.

Olemme tavanneet Vaahteramäen pk:n kanssa pe 15.9., jolloin kolmasluokkalaiset opettivat kolme erilaista leikkiä esikoululaisille. Leikit olivat ponileikki, pemu ja silakat purkissa. Leikkien jälkeen menimme vapaasti leikkimään Viiripuistoon.

Tapasimme Ruskeasuon pk:n ti 26.9. Meillä oli samanlainen ohjelma kuin Vaahteramäen kanssa.

Tapasimme Ruskeasuon toisen kerran to 12.10. metsäretken tiimoilta. Kävelimme Keskuspuistoon, lauloimme Havupuu ja lehtipuu-laulun. Tämän jälkeen jakaannuimme kolmeen sekaryhmään, joissa teimme ympäristötaidetta, opettelimme havupuita ja lehtipuita lehtien ja neulasten perusteella sekä leikimme puuhippaa. Toki söimme eväät retkellä ja lopuksi lauloimme vielä uudestaan puulaulun.

Kuvassa 3B ja Ruskeasuon esikoululaiset metsäretkellä. Laulamme Havupuu ja lehtipuu-laulua. 


Leikimme kuvassa puuleikkiä. Se oli tosi kiva leikki. Meidän kaikkien piti valita puu ja muodostaa itsensä sen mukaiseksi. 

Tapasimme kolmannen kerran ke 25.10. Ruskeasuon pk:n kanssa Viiripuistossa. Oppilaat kuvasivat pareittain erilaisia puistosta löytyneitä muotoja, jotka näyttivät aakkosilta.

Kuvassa olemme Ruskeasuon päiväkodin kanssa Viiripuistossa. Kuuntelemme ohjeita. 

Kolmasluokkalainen ja esikoululainen etsivät Viiripuistosta kirjaimia. erilaisista ympäristön muodoista. 

Tapasimme Vaahteramäen pk:n kanssa to 26.10. Leikimme yhdessä Rakennusmestari-leikkiä sekä kerroimme omalla "pupuvuorolla" oman nimen, lempiruoan pitää ja lempivärin. Tämän jälkeen oli vapaata leikkiä.

Leikimme Vaahteramäen päiväkodin esikoululaisten kanssa Rakennusmestari-leikkiä. Se oli hauskaa!

Leikimme semmoista leikkiä, jossa piti sanoa lempiväri ja lempiruoka, kun Nöpö-pupu on kädessä.

Leikimme yhdessä muovailuvahoilla kokkeja. Meillä oli ruokala, missä teimme ruokia. Se oli hauskaa!

Tapasimme Vaahteramäen pk:n kanssa kolmannen kerran ke 1.11. liikuntatunnilla. Alkulämmityksenä lauloimme ponileikin. Kolmasluokkalaiset opettivat esikoululaisille Maa, meri, laiva-leikin ja Hirvenmetsästyksen.

Vaahteramäen päiväkoti on 3B:n liikuntatunnilla mukana. Leikimme Ponileikkiä. 


Tässä kuvassa leikimme Hirvenmetsästys-leikkiä. Odotamme leikin alkamista ja kuuntelemme ohjeita.

Kolmasluokkalaiset ovat hirviä ja esikoululaiset ovat metsästäjiä. Metsästäjät yrittävät saada hirven kiinni heittämällä pallolla siihen.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Yrityskyläpäivä

6B-luokalla oli torstaina 28.9. erilainen koulupäivä. Menimme Viikkiin Yrityskylään ja siellä teimme töitä ihan kuin oikeissa yrityksissä.

Meille oli lähetetty etukäteen yritykset, joissa työskentelimme. Yritykset olivat ABB, Alepa, Apetit. kolmen kaverin jäätelö ja Suomen metsäyhdistys. Osa meistä oli esim. toimitusjohtajia, osa markkinointipäällikköjä, tuoteasiantuntijoita, myyjiä jne.
Meillä oli kolme työvuoroa ja kaksi vapaavuoroa. Vapaavuorolla saimme hakea Nordeasta pankkikortit ja ostaa niillä esim. jäätelöä, jos meillä oli hankittu tarpeeksi rahaa.



Aluksi kokoonnuttiin kylän keskusaukiolle, jossa meille annettiin ohjeita ja kerrottiin säännöt. Siellä oli samaan aikaan muiden koulujen luokkia.




HSL oli Eelin, Abin ja Rometin yritys. Eeli oli toimitusjohtaja.




Romet hankki tuloja HSL:lle myymällä potkulautaminuutteja.




Metsäyhdistyksen yhteydessä toimi Metsäkone Oy, jossa Alex esitteli metsäkonesimulaattorin toimintaa.




Kolmen Kaverin Jäätelön toimitusjohtaja oli Rafael ja tuotekehittäjä Mohamed.




Päivän lopuksi kokoonnuttiin taas keskusaukiolle, jossa yritysten toimitusjohtajat kertoivat, miten yritykset olivat toimineet ja mitä opittiin.
Kaikkien mielestä yrityskyläpäivä oli tosi kiva.





maanantai 23. lokakuuta 2017

Koulurauhan julistus


Tänä syksynä valtakunnallinen Koulurauha julistettiin 24.8.2017 Helsingissä. 
Helsinki-kanavan lähetystä pääsee seuraamaan tämän linkin kautta: https://www.helsinkikanava.fi/kanava/fi/videot/live?id=3417




Pikku Huopalahden ala-asteella julistettiin samana päivänä oma koulurauha...









"Koulurauhan syntymiseen vaikuttaa paljon koulun ilmapiiri. Jos koulussa on sellainen ilmapiiri, että jokainen voi olla oma itsensä eikä tarvitse miettiä hyväksyvätkö muut minua, tulee koulusta sellainen paikka josta oppilaat tykkäävät. Ja varmasti opettajatkin.
Hyväksyvässä ilmapiirissä voi keskittyä paremmin ja oppia enemmän. Haluamme tiedottaa ihmisille, että kiusaaminen on vakavaa ja että oppilaat tahtovat olla tekemässä hyviä tekoja koulussa!"
Lateefa 4A

maanantai 11. syyskuuta 2017

Retki Harakan saarelle luontokouluun / 5b



Menimme Harakan saarelle. Siellä meidät jaettiin kahteen ryhmään. 



Tässä kuvassa toinen ryhmä on kävelemässä ottamaan levää ja näytteitä haaveilla.



Olimme Harakan saaren kallioilla ottamassa vesieliöitä haaveilla. 



Saimme kaloja, toukkia ja kaikenlaista vesikasveja. Löysimme kuolleen kalan ja se haisi pahalta!





Kävelimme tervaleppäsuon läpi.



Otimme myös haaveilla planktonnäytteitä. Katsoimme mikroskoopilla planktoneita, niitä oli todella paljon. 


Pyydystimme lopuksi perhosia haaveilla. Näimme esimerkiksi neitoperhosen.


Kirjoittajina 5b:n oppilaat




keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Vallu A -luokka Korkeasaaressa


Kaikki tulivat kouluun. Me menimme ruokalaan hakemaan ruokaa. Sitten me menimme odottamaan jonossa bussia. Me menimme bussilla Korkeasaareen.



Menimme katsomaan kissaeläimiä. Me katsoimme leijonaa. Se oli Abdallan ja  Abdullahin lempieläin. Sitten me katsoimme viittä tiikeriä. Yksi tiikeri tuli lähelle ikkunaa. Toinen oli puun takana piilossa. Näimme leopardin ja pikkupandan. Pikkupanda on Anandan lempieläin.



Me katsoimme apinoita. Ne keinuivat, kiipeilivät ja söivät omenoita.




Näimme merikotkan, joka on Ahmedin lempieläin. 




Sitten me näimme kaksi poroa ja viisi hirveä. Olimme kaikki tosi iloisia. 


Näimme kaksi karhua. Karhu makasi maassa.



Sitten me menimme syömään. Aurinko paistoi, kun me söimme eväitä. 



Sen jälkeen katsoimme kahta kamelia. Kamelit vain seisoivat.



Näimme emuja. Emut tulivat tervehtimään meitä.



Menimme katsomaan kanoja, kukkoa ja tipuja. Ne vain kävelivät.



Me katsoimme käärmeitä ja ötököitä. Ahmed pitää eniten käärmeistä. Sitten me katsoimme jäniksiä ja kilpikonnia.

Aila, Eva ja Dunna pitivät kaikista eläimistä yhtä paljon.





Sen jälkeen me menimme bussiin. Olimme väsyneitä ja Dunna, Aila, Farah, Hikmat ja Abdullah nukahtivat. 


Dimah ja Qamar olivat iloisia retkestä. Menimme kouluun takaisin.

Kirjoittanut Dunna, Aila, Ananda ja Eva